Kauden 2002/03 ensimmäisen turnauksen otteluraportti



X-Men - HC Toosa 5–5



X-Menin odotettu IV-divaridebyytti yskähteli käyntiin pitkälti samoissa merkeissä kuin viimevuotinen sarja-avauskin: sekavia otteita läpi ottelun ja lopputuloksena typerä tasapeli. Orkesteri ei oikein missään vaiheessa soittanut samassa sävellajissa, mutta muutamat virtuoosimaiset soolot sentään pelastivat totaalikatastrofilta.

HC Toosa iski johtoon heti erän alussa X-Menin pyöriessä enemmän kuin kuutamolla. Samaa sekoilua ja tehottomuutta nähtiinkin sitten lähes koko viisitoistaminuuttinen. Tasoitukseen sentään kyettiin, mutta vasta 5/3-ylivoimalla. Vaan maali oli sitten sitäkin näyttävämpi: maskimiesten hoitaessa oman hommansa Kimmo piiskasi kuulan pakin tontiltaan tarkasti ja varmasti sinne himoittuun ylämummoon.

Toisen erän alku oli toisinto ensimmäisestä. Epävarmat X-Men-otteet jatkuivat ja karkeita virheitä saatiin aikaan solkenaan molemmissa päissä. Ja niistä omalla puolustusalueella tehdyistä vastustaja mielellään kiittää maalilla–parilla. Niinpä Veskari-Vellu oli saanut poimia pallon selkänsä takaa jo kahteen otteeseen, kun toista erää oli hinkattu vasta reilut kolme minuuttia. Tosin täysin ilman omaa syytään – Vellu oli mies paikallaan ja torjui läpi ottelun sen mitä torjuttavissa oli.

Ajassa 20.13 Nemo nostatti maalillaan joukkueen uskoa, ja perään nähtiin sentään hetki sitä X-Meniä, jota olisi kaivattu kentällä läpi ottelun. Ensin Jonttu veivasi tiukasti ahdistettunakin legendaarisella jalkojenvälikikallaan pallon pömpeliin. ”Se oli päivän vääntö”, totesi suoritusta aitiopaikalta ihastellut tuomarikin, kun pelivälinettä aseteltiin keskipisteelle. Neljä minuuttia myöhemmin Jesse kiersi kulmasta keskelle vapaaseen paikkaan ja antoi pyssyn puhua puolestaan. Hyvän rutistuksen jälkeen lähdettiin vetämään happea X-menin johtaessa 4-3.

Viimeinen erä käynnistyi jo tutuissa merkeissä: reilun minuutin jälkeen HC Toosa tuuletteli tasoitusta. Seuraavat kymmenen minuuttia tahkottiin puolin ja toisin päämäärättömästi. Sitten nähtiin Keskisen Uudenmaan nopeimmat jalat (ja pehmeimmät kädet?) työssään: Nemo tanssahteli ja pyöri kevyesti kuin Alisa Drei ikään ja päätti balettinsa komeaan maaliin. Sen piti olla siinä, mutta vastustaja kuittasi osin onnekkaastikin vastapallo-pomppupallolla numerot tasoihin reilu minuutti ennen loppusummeria.

Jurppi.





 Lizard Kings – X-Men 7–4

 Jos edellinen peli oli epämääräistä haahuilua, niin tuntia myöhemmin X-Men onnistui vajoamaan aivan ennennäkemättömälle tasolle. Tosin vastustaja ei omasta puolestaan helpottanut ahdinkoa: nopeat hyökkäykset vyöryivät yksi toisensa jälkeen syvälle X-Menin puolustusalueelle ja päättyivät liian usein vaarallisiin laukauksiin. Nähtiin avauserässä sentään yksi valonpilkahduskin: Jääskä sai mörssärinsä säädöt kohdalleen – eli noin neljä metriä viimevuotista keskiarvoa alemmas – ja verkko valitti. Tauolle laahustettiin tappioasemassa 2-1.

Toisessa erässä Lizard Kings tehosti hyökkäyksiään entisestään. Veskari pommitti pitkiä avauksia, ja X-men antoi hyökkääjille kohteliaasti tilaa ampua. Mustan minuutin aikana vastustaja mätti kolme maalia ja homma alkoi luisua hikisistä näpeistä. Nemo kävi välillä kuittaamassa yhden osuman toiseenkin päähän, mutta sitten soi taas omissa. Veräjänvartiovuorossa hikoillut Hamit sai kaivella jo viidennen kerran verkkoa selkänsä takana.

Pelin viimeisen viiden minuutin aikana Jääskä ja Nemo laukoivat vielä maalin mieheen, mutta kello oli armoton. Veskari nykäistiin penkille ja kuudes mies laatikkoon. Paine saatiin vastustajan päätyyn ja vetojakin sateli viimein. Pallonmenetyksen myötä sitten kävi, kuten usein käy.

Surkeeta, surkeeta… Ottelu ei varmaan kokonaisuutenakaan jää varsinaiseksi salibandyhistorian merkkipaaluksi, mutta kaikki kunnia vastustajalle: liikkuva ja porrastava hyökkäys käytti keskelle maalintekosektoria tarjoillut vetopaikat hyväkseen, ja puolustuspäässä X-Menin kyhäelmät sumputettiin tehokkaasti. Ja mies liskojen tolppien välissä loisti sekä torjunnoillaan että avauksillaan. Ehtipä vielä yrittää nysvätä maskimiehen kengännauhojakin auki. Idea oli toki tilannetajua osoittava joskaan ei erityisen luova, mutta kohteen valinta meni metsään. Vanha tsäbäjyrä osaa toki kiepauttaa tossujen naruihin sen ylimääräisenkin solmun.

X-Menin osalta ei kontrolloiduista hyökkäyksistä saati viisikkopuolustuksesta kannata puhua puolta sanaa. Se jatkuvasti peräänkuulutettu ”oma peli” ei käynnistynyt missään vaiheessa, oikeastaan koko päivänä.

Hävetti.

Rusty McDuck